Vitvaruaffär

Kirjoitin eilen talon asukasluettelosta. 1900-luvun alussa vuoteen 1932 talossa asui Grönholmin sisarukset, jotka pitivät täällä vitvaruaffäriä eli ”valkoisten tavaroiden liikettä”.

Tuosta termistä vitvaruaffär tuli hyvää keskustelua monen kanssa: mitä täällä siis oikein silloin myytiinkään – valkoisia kankaita, lakanoita, kodinkoneita ja keittiötavaroita, vai jotain muuta valkoista?

Tutkin asiaa tänään tarkemmin.

Nykyisin vitvaruaffär tarkoittaa nimenomaan kodinkonekauppaa, jossa myydään jääkaappeja, pakastimia jne. Nimitys tulee siitä, että nämä laitteet ovat alunperin olleet aina väriltään valkoisia.

Tällaiset kodinkoneet yleistyivät Suomessa pääsääntöisesti vasta sodan jälkeen. Esimerkiksi ensimmäiset jääkaapit tulivat Suomessa myyntiin vuonna 1928 ja yleistyivät vasta 1950-luvulla. Grönholmin sisarusten liikkeessä vuosisadan alussa myytiin siis jotain muuta.

Hulda Hallberg Vitvaruaffär i Stockholm 1954
Kuva Tukholmassa sijainneesta Hulda Hallberg Vitvaruaffär:sta vuodelta 1954. Kuva: Stockholms Stadsmuseum (linkki sivuille kuvaa klikatessa).

Ennen vanhaan, 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa vitvaruaffär tarkoittikin kauppaa, jossa myytiin erilaisia kangastavaroita.

Myytäviä tuotteita olivat mm. valkoiset liinavaatteet, pöytäliinat, liinakankaat, esiliinat, pitsit, nauhat, langat, naisten alusvaatteet ja joissakin vitvaruaffäreissä myös vastasyntyneille tarkoitetut vaatteet.

1800-luvun puolella myynnissä olivat myös korsetit ja irtokaulukset, jotka kuuluivat tuon ajan naisten pukeutumistyyliin.

Hulda Hallbergs Vitvaruaffär sisäkuva
Sisäkuva Hulda Hallbergs Vitvaruaffär:sta vuodelta 1953. Kuvan lähde Stockholms Stadsmuseum, linkki sivuille kuvaa klikatessa.

Liikkeessä myös ommeltiin ja korjausommeltiin itse.

Kaikki myytävä tavara ei ollut valkoista. Suurin osa kuitenkin oli, ja siitä nimitys vitvaruaffär, valkotavaraliike.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vitvaruaffär

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s